Henkilökohtaista

Kääntyykö tämäkin kesä taas syksyyn, ilman rakasta ihmistä. Ilman että alan seurustella vakavasti? Koska usko.

En ole luultavasti ainut jolla on ”virallisesta” uskosta poikkeavia ajatuksia hiljaa omassa mielessä. Miesten ei ole tapana näistä huudella. Usko on ollut osa elämääni luonnollisena ja itsestään selvänä lapsuudesta saakka.

Olen 27-vuotias mies. Epäilykset minulla alkoivat joku vuosi sitten kun aloin pohtimaan uskon sääntöjä. Varsinaisesti se lähti ensin ehkäisystä, että kun se on synti eikä uskovainen saa ehkäistä.

Toisin kuin kai ajatellaan, tämä kuormittaa rajusti myös miehiä.

En halua isoa perhettä. En jaksaisi. Panostan työhöni täysillä, olen ikäisekseni menestynyt hyvin. Minulla on kiinnostava työ jossa olen onnistunut tekemään tulosta. Uskon ja luotan etenemiseeni työelämässä.

Nyt joku ajattelee että tämä työ minut on vieroittanut uskosta, mutta se ei pidä paikkaansa. Olen vain perusluonteeltani työkeskeinen, kuten kai useimmat ikäiseni kouluttautuneet miehet. Työni ja sitten mukava kaveriporukka ovat elämässäni kaikki kaikessa. Samaten monet harrastukset. Niiden parissa kai monen muunkin elämä ja arki normaalisti pyörii.

Kaipaan kuitenkin parisuhdetta. Tasapainoa. Haluan elämääni rakastavan vaimon, naisen joka on kanssani tasa-arvoinen. Kumppanuutta, sitoutumista, kestävää rakkautta, erotiikkaa, läheisyyttä. Kaipaan tätä vuosi vuodelta enemmän. Elo yksinään  ei ole hyvinvointia ihmiselle.

Mikäli onnistun löytämään sen oikean naisen, haluan että minulla on aikaa hänelle.

Haluan lapsiakin. Mutta en liikaa. Haluan että minulla on aikaa myös heille, aikaa ja voimia jokaiselle yksilöinä. Siksi en voi ymmärtää miksi ehkäisy on synti.

Olen seurustellut kahdesti, mutta ne voi laskea teinivuosien vähän lapsellisiksi kokeiluiksi. Onni oli että en suinpäin avioitunut silloin. Kumpikin tapaus olisi ollut minulla aivan väärä kumppani.

Tällä hetkellä on yhden tytön kanssa ilmassa varovaista tunnustelua. Hänessä on paljon sitä mitä ihailen ja arvostan. En tiedä olenko rakastunut mutta ainakin tajuttoman kiinnostunut.

Mutta tuntuu että enää en uskalla alkaa seurustelemaan koska tiedän että en halua elää elämääni vl-uskovaisena. Aion irtautua liikkeestä pikkuhiljaa. Olisi siksi erittäin epäreilua edetä hänen kanssaan. Hänen sydämensä vain särkyisi näin ristiriitaisen ihmisen kanssa. Se olisi hänelle väärin.

Tilanne aiheuttaa stressiä ja melkein fyysistä kipua mielessä. Ikävä ja kaipaus. Tuntuu että olen tullut viime aikoina kärsimättömäksi ja äkkipikaiseksi. Ajatukset pyörivät mielessä ja ristiriitainen tilanne kuormittaa ja stressaa.

Niitä sääntöjä

Näitähän riittää, sääntöjä. On jyrkkä suhtautuminen urheiluun, alkoholiin, naisten meikkaamiseen, elokuviin, televisioon jne. En vaan jaksa.

Olen vahvasti liikunnallinen ihminen ja kiinnostunut eräästä urheilulajista. Olen kokenut että motivoidun kilpailemisesta. Se rentouttaa ja vie stressiä pois. Usko kuitenkin kieltää kilpailemisen urheilussa. Muistelen, että päällimmäisenä perusteena on sanottu, että uskovainen ei saa tavoitella maallista kunniaa. Eikä ole sopivaa viettää aikaansa epäuskoisten kanssa mitä urheiluseuratoiminta on, koska ”älkää istuko siellä missä pilkkaajat istuvat”.

En edelleenkään ymmärrä kumpaakaan perustetta. Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä on paljon menestyviä yrittäjiä, ja yrittäjyys jos mikä on loputonta kilpailua menestyksestä markkinoilla. Joka päivä on ansaittava asiakkaiden luottamus. Tätä kilpailua ei kuitenkaan ole koskaan mainittu vääränä uskon kannalta eikä leimattu ”oman kunnian” tavoitteluksi. Eikä mammonan tavoittelusta puhuta mitään, ja juuri taloudellinen tulos on se millä yrittäjän menestys mitataan. Eurot viivan alla.

Päinvastoin, jokainen uskovainen tietää että menestyviä yrittäjiä arvostetaan rauhanyhdistyksellä.

Toinen ”hyväksytty kilpailukenttä” on politiikka, jossa kaikki vaaleissa kilpailevat ihmisten kannatuksesta. Kuka saa ääniä, kuka ei. Politiikassa toimivia uskovaisia pidetään korkeassa arvossa. Kilpailemisesta huolimatta. Omasta kunniasta huolimatta.

Psykologien mukaan ihmisten kilpailuhenkisyys vaihtelee eri ihmisillä paljon. Se on osa persoonallisuutta. Kilpaileminen on minulle itselleni luontaista ja parantaa tuloksia. Se antaa harrastukseen oman kiehtovan lisämaun. Menestys ja saavutukset palkitsevat ja kannustavat. On vaikea ymmärtää, miksi sitä pidetään niin synnillisenä.

Tykkään laulamisesta ja kuoromusiikista. Kuuntelen tietysti myös, ja musiikki on urheilun rinnalla tärkeimpiä harrastuksiani. En jaksa tajuta, miksi uskovaisen pitäisi rajoittua hengelliseen ja isänmaalliseen musiikkiin. Minusta viihteessä ja erilaisissa rocktyyleissä ei voi olla mitään väärää sinänsä. Joka aikakaudellahan on aina ollut omat musiikin tyylinsä. Joskus menneisyydessä oli kansanlauluja ja arkkiveisuja jotka olivat oman aikansa musiikkia. Oliko ne silloin määritelty synniksi? Nyt on tämän ajan tyylit. Jotain musiikkityyliä ei minusta pysty määrittämään itsessään pahaksi tai synnilliseksi.

Televisio. Viihde. Tosiasia on että kaikki tuntemani vl-nuoret ja useat vanhemmatkin seuraavat kaikkia mahdollisia television viihdesarjoja netin välityksellä.

Kun eräs ystäväni hankki telkkarin, hän joutui puhutteluun ja väitettiin että hän on tehnyt syntiä. Lopulta hänet hylättiin eikä häntä pidetä enää ”uskovaisten rakkaudessa”. Hän ”ei osoita kuuliaisuutta Jumalan valtakunnalle”. Uskovaisen ei kuulu tv:tä omistaa, sanottiin.

Miksi sitten on oikein katsoa sama materiaali netistä? En käsitä tätä alkuunkaan, minusta tällainen on täyttä järjettömyyttä ja mielivaltaa.

En tässä jaksa edes kaikkea kirjoittaa. Olen monesti aika ahdistunut tilanteesta. Esitän ulospäin kavereille että kaikki on hyvin. Työssä minulla on iso joukko alaisia ja sen mukainen huomattavan iso vastuu ja stressi. Urheilu ja ystävät auttavat stressin hallinnassa. Laitankin seuroista pois jäämisen usein työni piikkiin. Mutta tosiasiassa en näe järkeä näissä kielloissa – jotka ”eivät ole kieltoja”, vaan ”armoneuvoja”. Niinpä niin. Omatuntohan se sanoo mikä ei uskovaiselle sovi, onko se pantu viralta.

En silti tuomitse uskoa kokonaan. Lapsuudenkodissani olisi ollut hyvä kasvaa kenen tahansa. Turvallista ja lämminhenkinen koti. Vanhemmat olivat fiksuja ja toimivat enimmäkseen viisasti. Olen kiitollisuudenvelassa vanhemmilleni heidän vahvasta tuestaan kasvussani aikuiseksi. Mutta se ikään kuin harmittaa jälkeenpäin, että he kasvattivat kiinni tähän vl-uskoon ja yhteisöön, joka ahdistaa näin paljon.

Olen usein kiukkuinen ja vielä useammin surullinen etten vain jaksa edes ajatella miten tulisi menetellä että asiat korjaantuisivat kuntoon. Niin paljon kuin tässä onkin asioita jotka tuottavat tyydytystä, niin elämästäni puuttuu ilo. Se läheisin läheinen.

Minun on vaikea uskoa helvettiin kuoleman jälkeen, enkä taivaaseenkaan. Jos helvetti on, se on tässä elämässä, ja omalla kohdalla varsinkin jos ei saa rakastaa eikä elää iloiten siitä mitä elämä voi tarjota. Elämä menee osin hukkaan.

Tiedän että uskon omalla tavallani Jumalaan, ei uskominen on minulle mitenkään yhdentekevä alue. Mutta en enää usko vl-uskon säännöillä, enkä sen sääntöihin.

Ei minulle sekään ihan tarkkaan ottaen selkeää ole miten uskon. Jospa se joka näkee kaiken, minutkin näkee ja ymmärtää? Tulevaisuudesta ei kukaan tiedä mihin elämä kääntyy, mutta se olisi mukavampi kohdata jos rinnalla on rakas ihminen. Näkeekö Jumala ihmisen ikävän?

Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti. Vielä isompi kiitos jos lukemaastasi pystyt ymmärtämään edes hieman tuntemuksistani.

*         *         *

Ajattelemisen aihetta antoi Raptor.

*         *         *

Lue lisää:

Anonyymi: Kun ei kukaan koskaan – vieraus ja kaipaus

Caisa: Vieraus rauhanyhdistyksellä

Ensio: Puhujienkokouksessa aika luopua ehkäisykiellosta ja pyytää anteeksi

Ex-vl-isä:  Vl-yhteisön säälimätön paine

Haitula: Kun haava on auki ja kirvelee

Sauli Karhu: Itseni vartija. Uskosta näkemiseen? – Saulin blogi 22.10.2016.

Sauli Karhu: Mitä olen menettänyt elämässäni? Uskosta näkemiseen? – Saulin blogi, 16.8.2014.

Korpijaakko: Puhe murhasta kääntyi puheeksi seksin pyhyydestä ja sukusolujen oikeuksista

Päivi Marin: Tiukasta uskonyhteisöstä eroaminen stressaa ja voi sairastuttaa. Kotimaa24 23.6.2016.

Orava: Pastellinsävyinen elämä: nuoren perheenisän kuvaus irtaantumisesta vl-liikkeestä.

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu. Gummerus 2013.

Tuula Stenius: Ilman elämäntoveria, ilman rakkautta

Synnit: vanhoillislestadiolaisuuden syntilista

Uskonystävä: Ehkäisen, rakkaudesta. Postilloja-blogi.

Vedenkantaja: Näitkö! Virtahepo rauhanyhdistyksellä