Avainsana-arkisto: naistutkimus

Uutta tutkimusta: lestadiolaisuus ja sukupuoli


PrintTutkijat kokoontuvat pohtimaan lestadiolaisuuteen ja sukupuoleen liittyviä ilmiöitä Lapin yliopiston tutikijaseminaarin Totta ja Tarua -konferenssin työryhmässä, jonka otsikko on Uskonto ja sukupuoli. Esitelmissä, joissa kuvataan käynnissä olevia tutkimuksia, tarkastellaan aihetta monipuolisesti.

Tulossa on kiinnostavaa uutta tietoa ja tuoreita näkökulmia lestadiolaisuuteen ja uskontoon yleensä sukupuolen tutkimuksen ja yhteiskuntatieteiden perspektiivistä.  Esimerkiksi syksyn esikoiskirjailijan Pauliina Rauhalan romaani Taivaslaulu on jo nyt myös akateemisen tutkimuksen kohteena.

Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat keskeinen osa uskonnollisten liikkeiden ja yhteisöjen opillisia rakenteita, käytäntöjä sekä vallan muotoutumisen ulottuvuuksia. Esitelmissä keskitytään uskonnon sekä sukupuolen ja seksuaalisuuden välisten suhteiden tarkasteluun.

Kiinnostavana nähdään erilaiset kulttuurisesti ja sosiaalisesti rakentuneet tavat, joilla uskonnot ja uskonnolliset yhteisöt muovaavat sukupuolta, seksuaalisuutta ja sukupuoleen sidottua toimijuutta. Tämä ilmenee avoimimmin sellaisissa käytännöissä kuten naisten sulkeminen puhujainstituution ja pappeuden ulkopuolelle.

Tämän lisäksi kiinnostuksen kohteena ovat myös sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvien uskonnollisten määräysten tuottamat seuraukset: miten sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät normit ohjaavat yksittäisiä uskonnollisen yhteisön jäseniä ja millaisia vaikutuksia sillä on yksityiselle ihmiselle ja koko yhteisölle.

Tällaisia ovat tyypilisesti esimerkiksi lestadiolaisuudessa seurusteluun ja avioitumiseen liittyvät normit ja ehkäisykielto, jolla on konkreettiset seuraamuksensa niin naisten, miesten kuin lastenkin elämään.

Seuraavassa tiivistelmät tulevan seminaarin esityksistä. Mukana ovat mm. tutkija ja pappi Meri-Anna Hintsala, tutkijatohtori Johanna Hurtig, FT Satu Koho, YTT Aini Linjakumpu, tutkijat Johanna Pelkonen ja Sandra Wallenius-Korkalo sekä akatemiaprofessori Elina Vuola.

Lestadiolaisuutta koskevaa tutkimusta Uskonto ja sukupuoli -ryhmässä

Torstai 28.11.2013 klo 15-18

klo 15.00-15.30

Akatemiaprofessori Elina Vuola: Ruumiillinen uskonto

Akatemiaprofessori Elina Vuola, Helsingin yliopisto

Akatemiaprofessori Elina Vuola, Helsingin yliopisto

”Esittelen akatemiaprofessuurihankkeeni Embodied Religion. Changing Meanings of Body and Gender in Contemporary Forms of Religious Identity in Finland (2013-2017; Ruumiillinen  uskonto. Ruumiillisuuden ja sukupuolen muuttuvat merkitykset uskonnollisen  identiteetin nykymuodoissa Suomessa), jossa … Lue koko artikkeli…

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): äitiys, ban of birth control, bans, Conservative Laestadianism, ehkäisykielto, elämäntapa, hengellinen väkivalta, hengellisyys, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, isyys, kannanotot, kasvatus, kiellot, kirjallisuus, kontrollointi, laestadian, laestadianism, lapset, lapsuus, lähihistoria, lisääntyminen, miehen asema, naisen asema, naiseus, nettikeskustelu, normit, norms, painostaminen, perhe, politiikka, retoriikka, seksuaalivähemmistöt, spiritualiteetti, sukupuolijärjestelmä, tasa-arvo, tiede, tutkimus, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys, yksilöllisyys

Hanna-Leena Nissilä: vanhoillislestadiolainen feministi, pian kahden lapsen äiti



Vanhoillislestadiolainen feministi ja tutkija Hanna-Leena Nissilä A-Studiossa 8.7.2009.

Nissilän väite: ”Liikkeen ulkopuoliset ovat määritelleet vl-naiselle pelkän äidin roolin”. 

Synnytyskoneita vai vahvoja naisia?

Onko vanhoillislestadiolainen uskonto vaaraksi naisille – vai onko uskoa vain tulkittu väärin?

Tammikuun puolivälistä lähtien Ihmisoikeusliitto on selvittänyt outoa tapausta: onko vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto vastoin ihmis- ja perusoikeuksia?

Outous on siinä, että asian selvittely alkoi vanhoillislestadiolaisten omien yhteydenottojen ja keskustelutapaamisten jälkeen. Ihmisoikeusliiton työstämän selvityksen peruste on tämä: vaikka uskonnonvapaus on keskeinen ihmisoikeus, sen nimissä ei voida polkea yksilölle taattuja ihmisoikeuksia.

Vanhoillislestadiolaisen liikkeen johto SRK (Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys) on kiistänyt kieltojen olemassaolon. Sen mukaan ”uskovainen tietää muutenkin mitä voi tehdä ja mitä ei”.

Mutta tietääkö todella?

Kolmekymmentä kilometriä Oulusta sijaitseva Iin kunta odottelee kevään alkua. Luminietoksia on vielä siellä täällä ja pieniä kyläkauppoja nököttää tien varrella.

Tien varrelta löytyy myös rivitalo, jossa asuu iiläinen Hanna-Leena Nissilä, 32, perheineen. Kolmihenkisen perheen kodissa on patjat hannaleena nissilälattioilla ja harvat tavarat järjestyksessä. Vuokrakaksioon on muutettu vasta kaksi päivää sitten. Nissilöiden tulevan kodin, lähes 350-neliöisen vanhan rauhanyhdistyksen, remontti venähti, ja raskaana oleva Hanna-Leena sai tarpeekseen kylmällä patjalla nukkumisesta. Perhe muuttaa takaisin rauhanyhdistykselle kesällä.

Hanna-Leena on kuusivuotiaan tytön äiti, naimisissa, kirjallisuuden tutkija Oulun yliopistosta ja Naistutkimus-lehden toimitussihteeri.

Hän kannattaa naisten ja miesten välistä tasa-arvoa niin perhe-elämässä, kotitöissä ja kasvatuksessa kuin työelämässä, politiikassa ja taloudessakin.

”Minulle feminismi on kotityöjakoa laajempi kysymys. Se on myös naiseuden arvostamista sekä ihmisten välisten erojen ja erilaisuuden tunnustamista”, Hanna-Leena sanoo.

Hanna-Leena Nissilä on myös vanhoillislestadiolainen.

Arviolta 80 000-150 000 jäsenen vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä, joka on luterilaisen kirkon herätysliikkeistä suurin, suhtaudutaan torjuvasti muun muassa ehkäisyyn ja syntyvyyden säännöstelyyn, teatteriin, alkoholin käyttöön, meikkaamiseen, populaarimusiikin kuunteluun, homoseksuaalisuuteen, esiaviollisiin suhteisiin ja naispappeuteen.

Miten siis nuori ja fiksu nainen voi kuulua sellaiseen yhteisöön?

”Uskon tunnesyistä. Olen kasvanut lapsesta asti siihen, että Jumala on turva. Vanhoillislestadiolaisuus on minulle myös identiteettikysymys”, Hanna-Leena sanoo.

”Olen usein hävennyt sanoa olevani vanhoillislestadiolainen, mutta olen taistellut häpeän yläpuolelle. Esimerkiksi lapsuudessani vanhoillislestadiolaisia haukuttiin ja kiusattiin ja edelleen, jopa akateemisessa ympäristössä, joudun kohtaamaan uskomattomia ennakkoluuloja ja stereotypioita – jopa syrjintää ja rasismia.”

Tasa-arvo on Hanna-Leenan mielestä useille vanhoillislestadiolaisnaisille itsestään selvä lähtökohta, vaikka he eivät olisikaan feministejä.

Silti ulkopuolelta katsottuna vanhoillislestadiolaisten naisten todennäköisin rooli on olla äiti ihan jo siitäkin syystä, että lapsia on usein niin monta.

”Pelkän äidin rooli on kyllä annettu vanhoillislestadiolaisnaisille ulkopuolelta. Ihan kuin viettäisimme kovin erilaista elämää kuin muut suomalaisnaiset. Ihan samalla tavalla meitä on joka lähtöön ja edustamme erilaisia maailmankatsomuksia. Vaikka olen äiti, olen myös paljon muuta: tutkija, toimitussihteeri, vaimo, tytär ja ystävä. Äitiys on vain yksi rooli muiden joukossa.”

VOI KUITENKIN SANOA, että aktiivisella Hanna-Leenalla on käynyt niin sanotusti tuuri: pariskunnalle on sattunut tulemaan vasta yksi lapsi.

Mutta entä jos lapsia olisi enemmän?

Olisiko hän silloin uhrannut uransa ja vapautensa vai uskonsa?

hanna Leena Nissilä jpg 2

Hanna-Leena kasvoi 12-lapsisen perheen vanhimpana, joten hän tietää, millaista suurperheen arki on.

”Hoidin pikkusisariani ja muidenkin perheiden lapsia usein viikonloppuisin. Kun menin naimisiin, olin varma, että sama meno jatkuu. Olin hyväksynyt sen, että mahdollisuuteni työelämässä olisivat erilaiset kuin esimerkiksi silloin, jos olisin mies. Samalla minulle oli kuitenkin itsestään selvää, että opiskelen yliopistossa.”

Nyt Hanna-Leena odottaa vasta toista lastaan. Hänen ikäisillään lestadiolaisnaisilla saattaa olla jo kahdeksan lasta.

”Kun en heti alkanutkaan odottaa, tajusin, miten etuoikeutettu olin. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli rajattomasti aikaa!”

”Samaan aikaan ystäväpiirissäni syntyi paljon lapsia. Olen monta kertaa jälkikäteen miettinyt, olisinko jaksanut säilyttää uskoani, jos lapsia olisi alkanut tulla enemmän.”

Tulva 2/2009

Teksti Laura Koljonen, kuva Jaani Föhr.

Katso Hanna-Leena Nissilän haastattelu 1.7.2009 Ylen Areenalta.

Katso Voimala: lestadiolaisääitien synnytyspakko. Mukana keskustelemassa kolme vanhoillislestadiolaista naista: Rebekka Naatus, Mari Leppänen ja Rauni Kortesalmi. [http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F06854_1]

Voimala-ohjelma Youtubessa 5-osaisena, (tekijä Paivamies):

VL-liikkeessä nainen on ennen kaikkea ÄITI

On hämmästyttävää, että Hanna-Leena Nissilä ilmoittaa olevansa itse feministi, mutta hän ei ole tunnistanut oman hengellisen yhteisönsä naista alistavaa kulttuuria eikä alistuskäytäntöjä.

Nissilä väittää, että vanhoillislestadiolaisen naisen määrittely ”pelkästään äidiksi” on tapahtunut liikkeen ulkopuolisten ihmisten toimesta.

Hän ei kuitenkaan perustele tätä vältettään. Väite herättää monia kysymyksiä, ja toivoisi että ammattitutkija ja Naistutkimus-lehden toimitussihteeri olisi perustellut väitteensä uskottavalla tavalla.

Nissilä esittää ikään kuin perusteluna, että hän itse on äitiyden lisäksi mm. tutkija, ystävä jne. Näillä triviaaleilla tosiasioilla hän viittaa omiin erilaisiin rooleihinsa erityyppisissä konteksteissa ja elämäntilanteissa. Tästähän ei sukupuolijärjestelmään liittyvässä tutkimuksessa ja siihen kuuluvassa kollektiivisessa määrittelyssä luonnollisestikaan ole alkuunkaan kysymys.

Siten Nissilän väite – ja samalla hänen tieteellinen asiantuntemuksensa – joutuu hieman outoon valoon.

Lisäksi, kuten jokainen sukupuolijärjestelmään ja naistutkimukseen vähänkin tieteellisesti perehtynyt tietää, tutkijan omat tunteet ja kokemukset tai itse ad hoc laaditut omaa elämäntilannetta koskevat määritelmät eivät ole uskottavia tieteellisesti, kun tutkimuskohteena ovat yhteisöjen sukupuolijärjestelmät. Omaa elämää koskevilla havainnoilla on oma merkityksensä esim. kiinnostavien tutkimusongelmien tunnistamisessa. Mutta ne eivät sellaisenaan tarjoa tieteellistä tietoa hengellisen yhteisön tai sen ulkopuolella olevan yhteiskunnan harjoittamasta vallankäytöstä. Tarvitaan tietenkin tieteellistä, käsitteistä alkaen kurinalaista tutkimusta.

Nissilän käsitystä ulkopuolisten tekemästä vl-uskovaisten naisten ”äidiksi” määrittelystä onkin vaikea perustella, sillä vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisäistä sukupuolijärjestelmää koskeva nykytutkimus osoittaa, että Nissilän väitteelle ei ole minkäänlaisia perusteita, päinvastoin. Tutkimustulosten mukaan naiseus ymmärretään liikkeen sisällä nimenomaan äitiytenä. Ja lisäksi, silloin kun liikkeessä puhutaan naiseudesta, se puolestaan ymmärretään kapeasti pelkästään sukupuolisuutena ja suorastaan synnillisenä miehen halun kohteena.

Nissilän kannattaa tutustua näihin tuloksiin, sillä tutkimus osoittaa, että tämän täysin miesjohtoisen vl-liikkeen ihanteissa, käytännössä ja puheessa naiseus nähdään ja määritellään nimenomaan äitiytenä. Tämä ilmenee jo liikkeen sisäisessä kielenkäytössä. Tämä tulos on täysin vastakkainen Nissilän Tulva-lehdessä esittämän väitteen kanssa.

YTM, toimittaja Päivi Alasuutari on tutkimuksessaan Ehkäisyn kiellon synty ja umpikuja vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä (1992) todennut, että vanhoillislestadiolaisuudessa osuva sana mies-käsitteen rinnalle on ”äiti”, ei ”nainen”.

Alasuutari tutki Päivämies-lehden kirjoituksia vuosikymmenien ajalta ja havaitsi, että miehen käsitteen rinnalla ei kirjoituksissa käytetä lainkaan sanaa ”nainen”.

Miehelle rinnakkaiseksi käsitteeksi nousee ”äiti”.  Nainen-sana on vaiettu, sillä naiseutta ei ole herätysliikkeessä olemassa muutoin kuin äitiytenä.

Miehestä sen sijaan puhutaan sekä miehenä että jonkin verran isänä. Tosin isyyspuhe on tullut mukaan lehden kirjoituksiin vasta aivan viime vuosina.

Alasuutari toteaa, että lestadiolaisuudessa käsite ”nainen” ymmärretään selkeästi eroottisena vihjeenä ja se liitetään merkitykseltään seksuaalisuuteen. Naiseudessa korostuu miehen halun kohteeksi nouseva naisen seksuaalisuus. Lestadiolaisuudessa naiseus on siten ennen kaikkea seksuaalisuutta. Nainen nähdään vl-liikkeessä miehen objektivoivan halun kautta. Ja koska seksuaalisuus puolestaan  on syntiä ilman lisääntymistarkoitusta, naiseus ilman äitiyttä on siten syntiä.

Tästä synnillisestä leimasta johtuen ”nainen”-sanan käyttöä vältellään systemaattisesti, samalla kun sana ”mies” mielletään neutraaliksi käsitteeksi.

Naisen määrittely hartauskirjoituksia julkaisevassa lehdessä pelkästään seksuaaliobjektiksi herättää monia kysymyksiä. Ennen kaikkea tämä osoittaa miten syvällä miehinen, naisia alistava ja objektivoiva vallankäyttö tässä herätysliikkeessä on. Uskonnollinen ryhmittymä toimii alistuksen välineenä erityisesti symbolisen ja kulttuurisen vallan kautta linkittämällä seksuaalisuuden, synnillisyyden ja naisten ruumiillisuuden toisiinsa.

Antero Ruokokoski on gradussaan (2007) tutkinut vanhoillislestadiolaisia isiä ja heidän käsityksiään isyydestä ja äitiydestä. Myös tässä tutkimuksessa paljastui, että vanhoillislestadiolaisuudessa on vallassa ns. äitimyytti ja äitikeskeinen naisihanne. Liikkeen sisäinen sukupuolijärjestelmä ja mallit valmentavat tyttöjä erityisesti äitiyteen. Tutkimuksessa ilmeni myös vl-uskovaisten haastateltujen vanhemmuuden jakamiseen ja feminismiin liittyvä torjunta. Isyys ja äitiys nähdään luonnostaan olemuksellisesti erilaisina, ”jumalallisesti” määräytyneinä rooleina.

On tietysti selvää, että myös herätysliikkeen ulkopuolisilla on vaikutusta siihen, millaisena esimerkiksi  vanhoillislestadiolainen naiseus näyttäytyy ja miten sitä tulkitaan. Mutta on huolestuttavaa, jos oma herätysliike on tutkijoiden tieteellisen, analyytitsen tutkimuksen ulkopuolella eikä sen käytäntöjä rohjeta tunnistaa. Sen sukupulijärjestelmällä on oletettavasti suurin vaikutus siihen, millaiset mahdollisuudet naisella ja miehellä on elää ja toteuttaa tavoitteitaan.

Toivottavasti vanhoillislestadiolaiset feministisesti suuntautuneet vakavat tutkijat kykenevät jatkossa tunnistamaan Nissilää uskottavammin myös oman, miesjohtoisen liikkeensä sukupuolijärjestelmän ja sen alistavat käytännöt. Itsesensuuri ei ole tutkijalle suositeltava asenne.

*        *        *

– Kirj. Anonyymi –

*        *        *

Lähteitä:

Alasuutari, P. 1992. Ehkäisyn kiellon synty ja umpikuja vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä. Sosiologia 1992, nro 2, s. 106–115.

Ruokokoski, A. 2007. ”Ei musta oo isänä siihe mihi naiset on” – Nuorten monilapsisten vanhoillislestadiolaisten isien ajatuksia isyydestä ja äitiydestä. Pro gradu –tutkielma, Jyväskylän yliopisto, Sosiologia, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos.

Lisää aiheeseen liittyvää:

Ehdoton miesvalta hallitsee naisenemmistöistä uskonliikettä

Lucas: Alinta kastia ovat naiset ja lapset (YTT Johanna Hurtigin näkemyksiä naisten ja lasten asemasta)

Maria: Miten Päivämiehen naiskuva rakennettiin (Tutkija Kati Toivion tutkimuksen esittely.)

Hanna-Leena Nissilä: Kolonisoitu keho, yhteisöllinen minuus. Teoksessa: Lestadiolaisuus tienhaarassa, s. 61-69. Vartijan e-kirja, 2013.

Naiset tulossa sananjulistajiksi

Kati Toivio: Ehkäisykielto: omantunnon asia vai ihmisoikeuskysymys? Teoksessa: Tuoreet oksat viinipuussa, toim. Mauri Kinnunen ja Meri-Anna Hintsala. Kirjapaja 2013, s. 124 – 144.

Kati Toivio: Vanhoillislestadiolainen naiskuva Päivämies-lehdessä 1954–1978.  Teologia.fi 25.3.2011. Kirjoitus perustuu kirkkohistorian pro gradu -tutkielmaan Päivämiehen nainen. Vanhoillislestadiolainen naiskuva Päivämiehessä 1954–1978 (Joensuun yliopisto, 2008).

10 kommenttia

Kategoria(t): äitiys, elämäntapa, identiteetti, isyys, kasvatus, lapsuus, naisen asema, naiseus, normit, perhe, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, tasa-arvo