Avainsana-arkisto: vitsit

Kiusaamista Oulunsalossa


bullying1

Vitsailu yhdistää ja erottaa. Se luo mukavaa yhteenkuuluvuuden vaikutelmaa  ja usein samalla suljetaan joku yhteisestä piiristä ulos. Se voi naurattaa ja se voi haavoittaa. Milloin se satuttaa kohtuuttomasti? Missä on raja? Tätä pohtii Anna Pesonen kirjoituksessaan, jossa hän kuvaa lapsuuden maisemia ja arvomaailmaa Oulunsalossa. 

Valtaryhmään, enemmistöön, kuuluva kiusaa vähemmistöön kuuluvaa. Tässä uskovaiset toimivat samoin kuin epäuskoiset, ollessaan itse enemmistö. On todennäköistä, että lestadiolaislapset joutuvat useammin kiusatuksi, uskon takia, koska lestadiolaisenemmistö on vain pienessä määrässä Suomen kuntia. 

Siitä huolimatta, että uskontoon liittyvää kiusaamista kouluissa esiintyy, opettajat eivät useinkaan ole tietävinään siitä.  Aihetta ei juuri käsitellä vanhempainilloissakaan. Kysymys on saanut uuden ulottuvuuden kun maahanmuuttajien määrä on kasvanut. Kaivataan entistä enemmän suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä, mutta sitä tulee osoittaa myös kansallisia uskonnollisia vähemmistöryhmiä kohtaan. Toisaalta, lestadiolaisten itsensä harjoittama kiusaaminen on jäänyt keskustelussa piiloon. Liikkeen sisäistä väkivaltaa koskeva tutkimus osoittaa, että vähemmistölläkin on kykyä ja halua kiusata lähimmäistä.

Oulunsalossa on kaksi rauhanyhdistystä. Kirkonkylän Rauhanyhdistyksessä on noin 550 jäsentä ja Salonpään Rauhanyhdistyksessä jäseniä on noin 130. Lestadiolaisia on asukkaista moninkertainen määrä, sillä kaikki eivät liity rauhanyhdistyksen jäseneksi ja alaikäisiä on suurperhiden ansiosta ennätysmäärä. Ehkäisyä pidetään syntinä.Kunnan väki onkin Suomen nuorinta ja hedelmällisintä.

Oulunsalossa onkiin väännetty vitsiä esimerkiksi julkisista taideteoksista, kuten Outi Niskasen Tuulipussilegioonasta. ???????????????????????????????

Virallisen selvityksen mukaan Tuulipussilegioona kertoo Oulunsalon kunnan yhteisöllisyydestä sekä vahvojen omantienkulkijoiden vaikutuksesta pitäjässä. Ei-esittävän taiteen etuihin kuuluvat kuitenkin vapaat tulkinnat, ja vääräleuat ovatkin lukeneet teosta kuin piru raamattua. Voimakkaasti lestadiolaisen kunnan tiellä voi nähdä myös … ehkäisyvälineitä.

Muutama lapsi sinne ja muutama tuonne

Ystäväni oli kuullut, kun kahden lapsensa kanssa kaupassa ollut nainen puhui puhelimessa miehelleen. Nainen oli iloinen kertoessaan, että pariskunta voi viedä muutaman lapsistaan samana iltana hoitoon.

Nainen ei siis puhunut lapsesta, eikä lapsista, vaan muutamasta lapsesta. Kommentti ei kenties kuulosta huumorinkukkaselta, jollei ole sattunut asumaan voimakkaasti vanhoillislestadiolaisella alueella.

Ystäväni kommentoi kuulemaansa lakonis-ironiseen tyyliin, että näin täällä pohjoisen huudeilla.

Kun fundamentalistiuskon arvot ovat normi

Olen itse kasvanut täysi-ikäiseksi Oulunsalossa, Oulun naapurissa.

Jos on elänyt vaikutuspiirissä, jossa evankelisluterilainen normi onkin lähes vähemmistö ja vanhoillislestadiolainen vähemmistö on lähes koko normi, muodostuu asenteeksi helposti joko viha- tai huumorimielinen suhtautuminen asetelmaa kohtaan.

Jälkimmäistä vaihtoehtoa kuvaa hirtehinen, ei kuitenkaan missään nimessä loukkaavaksi tarkoitettu, hauskuuttelu.

Tuulipussilegioona_1

Teiden varsilla kiusattiin – puolin ja toisin

Suomen fundamentalistisimman kirkkosuuntauksen vaikutuksen alla eläminen tuli esille esimerkiksi siinä, että yläasteen ja lukion opetus oli paikoin värittynyttä, kun opettajina toimi lestadiolaisia.

Osa heistä oli kasvattajina ykkösluokkaa, mutta valitettavan usein jotakin jäi tekemättä tai opeteltiin rajatusta vinkkelistä, kun opettaja ei muuhun pystynyt uskoltaan taipumaan.

Kunnassa oli jonkinlaista kahnausta kahden eri väestöryhmän välillä.

Lestadiolaisperheiden lapset huutelivat 1980-luvulla teiden varsilla, onko muiden lasten kotona televisiota. Jos vastasi kyllä, sai kuulla, että palaa tulimeressä. Se oli pelottavaa toiselle pienelle lapselle.

Haastoin itse lestadiolaiskaveriani koulumatkallamme. Kysyin, voiko hän sanoa hitsi, kusi ja paska. Kaveri toisti kyllä perässä kaiken, mutta itse en uskaltanut sanoa paskaa roisimpaa kirosanaa. Näin siksi, että Jumala tuntui tarkkailevan Oulunsalossa myös meitä pakanoita, eli peruskristittyjä.

Missä raja menee?

Vitsailu on toiminut suhtautumiskeinona. Ikuinen kysymys on, missä raja menee. Mikä saa olla toisen uskontoon liittyen hieman huvittavaa? Ehkä lestadiolaisperheen äitiä itseäänkin voisi hymyilyttää, jos hän esimerkiksi unohtaisi jonkun lapsensa nimen katraan lukumäärästä johtuen.

Taivaspaikoista voi tapella eri suuntausten kesken. Mutta jos Jumala on olemassa, eivät ihmiset näistä taivaspaikoista päätä.

Palatakseni alun aiheeseen lapset ovat totta kai lahjoja. Silti joskus lestadiolaisäitejä on varoiteltu synnyttämästä vauvoja enempää, sillä heidän oma terveytensä voi olla tällöin vaakalaudalla. Lasten lukumäärä voi vain ihmetyttää, itkettää tai naurattaa.

*      *      *

Ajattelemisen aihetta antoi Anna Pesonen. Kommentit: Kapu. – Kolumni on julkastu Satakunnan Kansassa 10.2.2013.

*      *      *

Lue lisää:

AL: Kiusattu teki rikosilmoituksen vanhoillislestadiolaisista. Helsingin Sanomat 26.8.2012.

Alaranta: Jos et uskalla sanoa suoraan, ryhdy hiljaiseen kapinaan, puolusta kiusattua!

Esa Hyytinen: Hoitokokous mursi isän. Helsingin Sanomat, mielipidekirjoitus 5.5.2012.

Kapu: Lempäälän rauhanyhdistyksestä rikosilmoitus

Satu Kreivi-Palosaari: Uskolla kiusaaminen iskee arkaan kohtaan. Kaleva 23.8.2007. Julkaistu Mopin palstalla.

Lestadiolaislapset ja kiusaaminen. Hakomaja, keskustelu.

Aini Linjakumpu & Johanna Hurtig: Hengellinen väkivalta ja vanhoillislestadiolaisuus

Oulunsalo. Hikipedia.

Dr. Propelli: Hengellinen väkivalta voi tuhota työkyvyn ja terveyden

Teletapas: Painostava ilmapiiri sai minut lähtemään

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): 1980-luku, ahdistus, alueelliset erot, arvot, ehkäisykielto, elämäntapa, fundamentalismi, hengellinen väkivalta, identiteetti, identity, keskusteluilmapiiri, lapset, lapsuus, lähihistoria, leimaaminen, normit, norms, nuoret, painostaminen, perhe, rauhanyhdistys, suurperhe, suvaitsevaisuus, syrjintä, televisiokielto, ulossulkeminen

Pelkoon kätketty aarre herätysliikkeen periseinällä: OHO! Siioni


Jos sinä et pääse kärpäsenä puhvelikokouksen kattoon, voit sen sijaan hiipiä  Periseinälle. Mitä tapahtuu todella?
 

 

(Avaa Omenoidin laatima taiteellinen videoesitys tästä:  http://www.youtube.com/watch?v=CX2SbuAMXGs

Ankarimmassa hätätilanteessa Lue koko artikkeli…

5 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, elämäntapa, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, huumori, identiteetti, ilo, johtajat, johtokunta, joke, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kasvatus, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, kuuliaisuus, manipulointi, nettikeskustelu, normit, painostaminen, Päivämies, pelko, pelot, rauhanyhdistys, retoriikka, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, vapaus, videot

Jumalan kuvaksi hän hänet loi


1. Moos. 1:27.

Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

Minun on ollut lapsesta asti vaikea uskoa persoonalliseen luoja-jumalaan.  Siis, jos ”uskominen” tarkoittaa jonkin totena ja olemassa olevana pitämistä.

giovanni-di-paolo-1399-1482-isa-jumala-ja-kolme-enkelia-suurenn

Giovanni di Paolo (1399 – 1482): Isä Jumala ja kolme enkeliä. Serbian kansallismuseo (Serbia Narodni Muzej), Bukarest, Romania.

En saanut asiasta sen parempaa selkoa rippikoulussakaan. Ei siihen ole tullut selvyyttä myöskään seuroissa.
 
On tuntunut omituiselta ja suorastaan naiivilta, että jokin niin omavoimaiseksi ja omnipotentiksi, sanalla sanoen täydelliseksi kuvattu hahmo vaatii itseensä uskomista –  ja joka pahoittaa mielensä tai jopa vihastuu, jos hänen olemassaoloonsa ei uskota. Luonteen pienuutta suuruudessa?  
 
Jos Jumala on kaikkivoipa, miksi hänen täytyy alentua vaatimaan?

Ja miten isyys on mahdollista ilman äitiyttä?

Jos Jumala  loi ihmisen omaksi kuvakseen (vaikkapa sitten miljardien vuosien mittaisen evoluution kautta tai miten sen itse kukin itselleen selittääkin), onko Jumala itse siis nykyihmisen näköinen, eli homo sapiens -mallia?

Onko Jumala tahtova ja tunteva, biologinen ja fyysinen olento, joka pyrkii  johonkin?  Onko hänellä sukupuoli? Onko hänellä persoonallisuus ja luonne? Onko hänellä päämääriä, tavoitteleeko hän joitakin asioita?

Mooseksen kirjassa todetaan: omaksi kuvakseen – mieheksi ja naiseksi. Alun perin jumalia olikin siis ehkä vähintään kaksi, mies ja nais-jumalat. Tai luoja-jumala oli sekä mies että nainen yhdessä persoonassa? Jos myös naiset luetaan ihmisiksi, silloin myös nainen on jumalan kuva.

Minne se naispuolinen jumalahahmo, joka oli naisen luomisen mallina, on mahtanut historian kuluessa kadota?  Kirkoissa tai kuvataiteessa ei näy äiti-jumalaa, emmekä me rukoile: Äiti meidän, joka olet taivaassa. Emme puhu Taivaallisen Äidin tahdosta. Miksi emme?

Jumalasta sanotaan,  että hän on ”kaikkialla”,  eikä ole sidoksissa paikan ja ajan väistämättömiin luonnonlakeihin  kuten me ihmiset ja muut maailmankaikkeuden entiteetit. Onko Jumala siis jakaantunut vaikkapa tuhansiksi miljooniksi palasiksi pitkin maailmankaikkeutta?

Onko Jumala jonkinlainen biologinen eliö, yksi ainoa olento, samantyyppistä muuttuvaa ainetta,  kuten me olemme?  Kielellisesti ja kaikissa Jumalasta tehdyissä kuvissa hän on aina mies. Hän on vanha, usein valkopartainen ja harmaatukkainen mies, josta puhutaan isänä.

micheangeloMichelangelo ( 1475-1564): Ihmisen luominen, osa Sikstiiniläiskappelin freskoja Vatikaanissa.giusto-de-menabuoi-creation-of-a-man-and-a-woman1Giusto deMenabuoi ( 1320 – 1391): Miehen ja naisen luominen. Osa  freskoa Pyhän Antoniuksen kirkossa. Padova, Italia.

chart-ajpg

Adapted from The Cambridge Encyclopaedia of Human Evolution, Cambridge 1992, by George Weber

god-14

 
Adam_finger
Eero Koivisto Päivämies-lehdessä:

 

Päivämies-lehdessä vanhoillislestadiolainen maallikkopuhuja Eero Koivisto kirjoittaa kristillisestä ihmiskäsityksestä, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat tasavertaisia Jumalan edessä, Jumalan omaksi kuvakseen luotuina.  

”Kristillinen ihmiskäsitys perustuu uskoon, että olemme Jumalalle kaikki samanarvoisia. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jokainen ihmiseksi syntynyt on suuren savenvalajan ainutkertainen luomistyö, sellaisenaan arvokas ja ainutkertainen. ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.” (Ps. 139:13–14.)
Raamatussa kerrotaan rodultaan, kansallisuudeltaan ja kulttuuriltaan erilaisista ihmisistä. Siellä kerrotaan naisista ja miehistä, vapaista ja orjista, myös pakolaisista. He todistavat meille elävästä uskosta.
Kristuksen lunastustyö koskee kaikkia ihmisiä. Jumalan lapsinakin olemme keskenämme tasa-arvoisia. Paavali kirjoitti: ’Ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa.’ (Kol. 3:11.)”

Lue lisää:

Niskanen, Markku:  Neandertali, Cro-magnon, Eurooppalaisten biologiset juuret. Kaltio, lokakuu 2003.

Concepts of God. Stanford Encyclopedia of Philosophy.

Eronen, Jussi: Kehitystä kuivuvassa maailmassa – ihmisen evoluution ympäristökontekstista. Tieteessä tapahtuu 2/2009.

Jumala – Wikipedia 

Pietarinen, Juhani: Ilon filosofia: Spinozan käsitys aktiivisesta ihmisestä. 2001.

jumala-wahstrom

  Wahström, Erik: Jumala. Schildts, 2006.
 
 
  Tuomas: En halua taivaaseen 
 
   Jumalako se naisen nujertaa? (Merja Saarnio)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

4 kommenttia

Kategoria(t): ateismi, epäily, evoluutio, huumori, ihmisarvo, joke, Jumala, kristinoppi, luomiskertomus, naisen asema, naiseus, opilliset kysymykset, Päivämies, Raamattu, Raamatun tulkinta, taide, uskon perusteet

The only way to get into heaven / Ainoa tie taivaaseen…


lintu-pilvissa

A Laestadian dies and goes to heaven. Of course, St. Peter meets him at the pearly gates.
St. Peter says, ”Here’s how it works. You need 100 points to make it into heaven. You tell me all the good things you’ve done, and I give you a certain number of points for each item, depending on how good it was. When you reach 100 points, you get in.”
”Okay,” the Laestadian says, ”I married the only woman I ever kissed and we had 13 children and 60 grandchildren, all still in the church.”

”That’s wonderful,” says St. Peter, ”that’s worth three points!”

”Three points?” he says. ”Well, I went to June meetings every year, repented every Sunday, never drank a drop of whiskey and never watched TV.”

”Terrific!” says St. Peter, ”that’s certainly worth a point.”

”One point? Golly. How about this: I never turned on the radio in my car, even when I was alone, and have never used the internets.”

”Fantastic, that’s good for two points,” he says.

”TWO POINTS!!” the man cries, ”At this rate the only way I get into heaven is by the grace of God!”

”Come on in!

Jätä kommentti

Kategoria(t): armo, erehtymättömyys, heaven, helvetti, huumori, iankaikkinen elämä, joke, kadotus, laestadian, laestadianism, opilliset kysymykset, pelastus, taivas, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö