Avainsana-arkisto: uskosta luopuminen

Jätimme uskon lastemme tähden


Joku aika sitten uskovainen mies kirjoitti täällä, miten vaikeaa on jättää usko, kun omat lapsetkin ovat uskomassa. Meillä tämä meni niin päin, että jätimme uskon juuri lasten takia. Lastemme lapsuutta ja koulutietä ajatellen kypsyi lopullinen päätöksemme irrottautua rauhanyhdistykseltä.

Minä tein tämän vaikean, mutta äärettömän vapauttavan päätöksen ensin, seitsemän vuotta sitten, perheellisenä ihmisenä, äitinä. Mieheni sitten myöhemmin päätti tehdä samoin. Eli me kielsimme uskomme, kuten sanonta kuuluu. Ja, kuten sanonta kuuluu, olimme olleet siihen saakka lapsuususkossa. Lue koko artikkeli…

Mainokset

16 kommenttia

Kategoria(t): arvot, bans, eettisyys, elämäntapa, eroaminen uskosta, hengellisyys, ihmisarvo, ilo, irrottautuminen yhteisöstä, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, koulu, lapset, leimaaminen, manipulointi, miehen asema, naisen asema, normit, norms, nuoret, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, spiritualiteetti, syyllistäminen, totteleminen, uhkailu, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yksilöllisyys, yksinäisyys

Jorma Hentilä: Tässä uskossa pääsee taivaaseen


Mediassa pyörii vanhoillislestadiolaisuudesta paljon huhujen perusteella kirjoitettuja perättömiä juttuja, on vanhoillislestadiolainen yhdeksän  lapsen isä Jorma Hentilä todennut MTV3:n haastattelussa. Lestadiolaisnuoret ovat joutuneet tämän takia usein kiusatuksi. Hentilä on halunnut kertoa julkisuuteen siitä, millaista uskovaisen perheen elämä todellisuudessa on ja mikä on uskon päämäärä. Lue koko artikkeli…

4 kommenttia

Kategoria(t): avioliitto, ban of television, bans, elämäntapa, eroaminen uskosta, forbidden things, helvetti, iankaikkinen elämä, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, johtajat, kadotus, kiellot, kontrollointi, kuolema, lapset, leimaaminen, naisen asema, normit, norms, nuoret, painostaminen, pelastus, perhe, rauhanyhdistys, seurat, suurperhe, synnit, syntilista, taivas, televisio, televisiokielto, uskon jättäminen, uskon perusteet

Olen vanhemmilleni viiva nimilistassa


Jos sanoisin suoraan mitä tunnen, niin oikeastaan olen vihainen lestadiolai-suudelle. Viha voi olla himpun liian voimakas sana, mutta muutakaan en keksi. Samalla vihan tunteeseen sekoittuu suru menete-tyistä asioista,  pettymys ja voimattomuus. Lue koko artikkeli…

14 kommenttia

Kategoria(t): 1980-luku, arvot, bans, eristäminen, eroaminen uskosta, hengellinen väkivalta, irrottautuminen yhteisöstä, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, koulu, lapset, lapsuus, leimaaminen, musiikki, normit, perhe, rauhanyhdistys, seurat, suru, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, yksinäisyys

Minä irtosin, mutta se ei irtoa minusta


Jätin uskovaisten lauman nyt jo useampi vuosi sitten, ja aloin elää elämää, josta olin haaveillut, mutta joka oli tuntunut etäiseltä ja vähän pelottavalta. Aloin nopeasti irtautumispäätöksen jälkeen seurustella, menin kihloihin, muutin yhteen kihlattuni kanssa, menimme naimisiin ja sopivan ajan kuluttua saimme toivotun ja odotetun vauvan. Olen ollut onnellinen ja vapautunut. Olen ajatellut usein, miten väärässä lestadiolainen opetus olikaan. Ei pitänyt paikkaansa opetus pahasta maailmasta minun kohdallani. Lue koko artikkeli…

12 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, avioliitto, äitiys, ban of birth control, ehkäisykielto, elämäntapa, eroaminen uskosta, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellisyys, identiteetti, ilo, irrottautuminen yhteisöstä, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kilvoittelu, kontrollointi, kuuliaisuus, lapset, leimaaminen, manipulointi, naisen asema, normit, nuoret, omatunto, painostaminen, perhe, raskaudenpelko, spiritualiteetti, suvaitsevaisuus

Testaa mihin uskot, mittaa uskonnon tuntemuksesi!


Pew Forum on Religion & Public Life -tutkimuslaitos on tehnyt selvityksen, miten hyvin eri katsomuksia kannattavat amerikkalaiset ihmiset ovat perillä uskonnoista.

Kyselyssä 3 500 vastaajasta vain kahdeksan henkilöä osasi vastata täysin oikein jokaiseen 32 kysymykseen. Lue koko artikkeli…

1 kommentti

Kategoria(t): alueelliset erot, arvot, ateismi, elämäntapa, ennuste, epäily, forbidden things, hengellisyys, Jumala, kristinoppi, Raamattu, seurakuntaoppi, suvaitsevaisuus, tieto, tutkimus, vapaus, yhteisö

Vanhoillislestadiolaisuus ja Jehovan todistajat: eniten hengellistä väkivaltaa


Tuoreen pro gradu -tutkimuksen mukaan hengellisestä yhteisöstä ja uskosta voi muodostua pahimmillaan vaativa suorituskeskeinen loukku, ansa, josta usein ei löydy helppoa  ulospääsyä.

Teol. yo Aila Ruoho tutki Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa gradussaan uskonyhteisöissä koettua väkivaltaa, aineistonaan 49 ihmisen haastattelut ja kirjalliset kuvaukset.

Tutkimuksessa on mukana kymmeniä hengellisiä ryhmiä, mutta jälleen suurin osa väkivallan kokemuksista tuli vanhoillislestadiolaisuudesta ja Jehovan todistajista.Pahimmillaan haastatellut olivat kokeneet painostusta ja väkivaltaa kymmeniä vuosia.

Sama tulos ilmeni myös Tanja Kukkulan  tekemässä tutkimuksessa Turun yliopistossa vuonna 2007. Tällöin havaittiin, että näiden kahden hengellisen yhteisön kohdalla koettiin tutkimusaineistossa kaikkein eniten hengellistä väkivaltaa ja painostamista.

Lapsuudenajan tai yhteisöön liittymisen alkuaikojen rakkaudellinen ilmapiiri on kadonnut silloin, kun ihminen ei voi elää ja kehittyä aidosti ja vapaasti omana itsenään, vaan uskonnollinen yhteisö puuttuu hänen henkilökohtaiseen elämäänsä  ja valintoihinsa.

Monelle uskonyhteisö alkaa tuntua ahdistavan kontrolloivalta, alistavalta ja syyllistävältä, mutta irrottautuminenkin on erittäin vaativaa. Vaikka tietäisi että irti olisi päästävä, prosessi saattaa kestää vuosia ja on usein psyykkisesti raaskas kokemus.

Hengellinen painostus ulottuu laajasti ihmisen elämään

Uskonyhteisöissä sisäinen ihmisten kontrollointi ulottuu useille elämänalueille. Rajoituksia on mm.avioitumisen, ystävyyssuhteiden, ulkonäön ja vaatetuksen, ammatinvalinnan ja koulutuksen, kulttuuriharrastusten  musiikin, nautintoaineiden, perhe- ja sukupuolielämän sekä ehkäisyn suhteen. Käyttäytymissäännöt voivat olla pilkuntarkkoja. Jäsenten osallistumista yhteisön tilaisuuksiin ja muuhun toimintaan tarkkaillaan.

Uskonyhteisö kontrolloi jopa jäsentensä ajatuksia ja tunteita.

Äärimmäisessä tapauksessa yhteisön uskomuksiin ja sisäisiin normeihin alistuva ihminen voi joutua jopa hengenvaaraan, esimerkiksi kieltäytyessään ehkäisystä vaikka lääkärien tunnistamat vakavat terveysriskit uuden raskauden kohdalla ovat olemassa, tai kieltäytyessään verensiirrosta.

Hengelliseen väkivaltaan liittyviä vakavimpia ilmenemismuotoja on lapsiin ja nuoriin kohdistunut seksuaalinen hyväksikäyttö, jopa insesti.Rikolliset ovat käyttäneet taitavasti  hyväkseen uskonyhteisön hyväksymiä alistamisen ja painostamisen menetelmiä.

Uskonyhteisöjä ei valvo kukaan, väkivaltaan eivät puutu viranomaiset eikä kirkko

Voimakkaita painostus- ja kontrollikeinoja ovat häpeä ja syyllistäminen, ulkoisten uhkakuvien luominen sekä ”lopun ajalla”, taivaspaikan mentyksellä, kadotukseen joutumisella tai seurakunnasta erottamisella pelottelu. Painostuskeino on myös uhka ihmissuhteiden katkeamisesta mikäli uskonyhteisöstä päättää lähteä pois.

Lisäksi pelotteena toimivat erilaiset yhteisöväkivallan muodot. Julkistakin keskustelua on käyty esimerkiksi vanhoillislestadiolaisten hoitokokouskäytännöstä ja Jehovan todistajien oikeuskomiteakäytännöstä. Sisäänpäinkääntyneissä yhteisöissä tällaiset mielivaltaiset ”omat käräjät” ovat tyypillisiä yhteisöväkivallan muotoja. On hälyttävää, että viranomaisilla sen enempää kuin ev.lut. kirkollakaan ei näytä olevan kykyä eikä taitoa puuttua tällaiseen mielivaltaan. Yksittäisillä liikkeen jäsenillä ei ole tietoa eikä taiota puuttua rikkomuksiin. Yhteisöt voivat sisällään toimia varsin villisti – ilman että liikkeen vastuuhenkilöt joutuisivat vastaamaan kiusaamisesta, herjauksesta tai ihmisoikeusrikoksista.

Yhteisöjen ja yksilön välistä suhdetta ja mahdollisuuksia puuttua ongelmiin viranomaistoimin, oikeudellisesti ja juridisesti, on viime aikoina pohtinut myös YTT Johanna Hurtig. Samantyyppiset väkivallan ja alistamisen rakenteet ovat nousseet esiin hänen  lasten hyväksikäyttöä uskonyhteisöissä koskevassa tutkimushankkeessaan. Yhteisön vallankäyttö voi vakavalla tavalla rikkoa yksilön henkilökohtaisia, lain suojaamia ihmisoikeuksia.

Aila Ruohon tutkimuksen keskeisenä lähtökohtana olivat eri uskonsuuntien opeista ja oppien tulkinnoista syntyneet pitkäaikaiset kontrollointikäytännöt. Niiden aikana yhteisön jäsen on voinut menettää osittain tai täydellisesti oman itsemääräämisoikeutensa hengellisissä ja jopa yksityisissä, henkilökohtaisissa asioissaan.

Aila Ruohon pro gradu valmistui Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian laitoksella. Hengellisestä väkivallasta ei ole liiemmälti tutkimusta käytettävissä suomeksi. Uutta tietoa on tervehdittävä ilolla. Aila Ruohon graduun ja tutkimustuloksiin voi tutustua netistä:

Päästä meidät pelosta : hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä. Helsingin yliopisto 2010.

Tutkimustuloksia on käsitelty myös Kotimaa-lehdessä  1.7.2010.

*   *    *

Aiheeseen liittyvää:

Ville Talola: Karttamisrangaistus ajaa entisiä Jehovan todistajia itsemurhiin. Kotimaa24 28.10.2014.

Lisää vanhoillislestadiolaisuudessa koetusta väkivallasta:

Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet  (Hakomajassa: Kirjoittanut vuonna 2009 vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantunut mies.)

Ajankohtainen Ykkönen: Nettiekstra- Lastensuojelun tutkija Johanna Hurtigin haastattelu 22.6.2010.

Johannes Alaranta:  Kokousta pukkaa, “ollaan hänestä huolissaan”, porukalla

Anonyymi: Avunpyyntö ev.-lut. kirkollemme!

Anonyymi: Mitä tapahtuu Iloisen talon kellareissa? Uutuuskirja ihmisoikeuskeskustelun sokeasta pisteestä

Arkkipiispa Jukka Paarman  puhe suviseuroissa 2009: Neljä kipupistettä

Hoitokokous (Wikipedia)

Terttu Holmi: Lisääntymisvelvoite voi viedä naisen kuoleman porteille

Alinta kastia ovat naiset ja lapset (YTT Johanna Hurtigin haastattelu)

Vuokko Ilola: Hoitokokoukset pitää selvittää!

Ihmissuhteet ja tunteet vanhoillislestadiolaisuudesta irrottautumisessa (keskustelu Hakomajassa)

Juuret & Siivet:  Syntien taakka nelivuotiaalle

Juho Kalliokoski:  Laittomuuksista ja pelokkaasta hiljaisuudesta tukeen ja rohkaisuun

”Jumalanpelko muuttui ihmispeloksi”  – Puhujan kirje puhujille vuonna 1974

Kapu: Hanskat tiskiin ja kirves kaivoon – onnistuuko vl-yhteisön parannus keskustelemalla?

Hannu Karpo: Järkyttävintä toimittajan uralla: kollektiivin pelko mursi perhesiteet

Tanja Kukkula: Mikä tekee uskonnosta painostavan? Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto 2007.

Taneli Kylätasku: Valtakunta vaihtui omaan ajatteluun. Kotimaa24 27.6.2012.

Marko-Oskari Lehtonen: Petran rankka tarina: Lähes 10 vuotta uskonyhteisön vankina. Iltalehti 1.3.2012.

Topi Linjama: Vanhoillislestadiolainen hiljaisuus ja pelko

Lirlies: Hitsi mä en jaksa uskooo

Maud: Kastetusta kartetuksi

M.T.:  Eroon hengellisestä väkivallasta

Nestori: Hoitokokous on väkivaltaa, ei sielunhoitoa

Puhuja rauhanyhdistyksellä: “Olet noussut Jumalanvaltakuntaa vastaan”

Rippisalaisuuden purku ei auta, kirkon puututtava SRK:n rippiopetukseen ja väkivaltaan

Santa76: Kultti vai kristinuskoa

Tuiralainen: Kirkko peitteli hengellistä väkivaltaa 30 vuotta

Tuiralainen: Väkivallan peittely leimaa vanhoillislestadiolaista liikettä – ja samoin kirkkoa

Jätä kommentti

Kategoria(t): ahdistus, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, erehtymättömyys, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, ihmisarvo, ihmisoikeudet, insesti, irrottautuminen yhteisöstä, itsesensuuri, johtajat, kasvatus, kiellot, kirkko, kontrollointi, kulttuurikiellot, kuuliaisuus, lapset, leimaaminen, lisääntyminen, manipulointi, meikkaaminen, mielenterveys, musiikki, naisen asema, normit, nuoret, painostaminen, pedofilia, pelko, pelot, perhe, retoriikka, suvaitsevaisuus, syrjintä, syyllistäminen, totteleminen, tutkimus, uhkailu, ulossulkeminen, uskon jättäminen, vallankäyttö, vapaus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys

Irtiotto kaksoiselämästä


Vanhoillislestadiolaisuudesta irrottautumisesta on jokaisella yhteisön jättäneellä oma yksilöllinen tarinansa. Keskeistä nuoren hyvinvoinnin kannalta on vnhempien suhtautuminen hänen ratkaisuunsa. Ihannetapauksessa itsenäinen elämä oman hengellisen kasvatusyhteisön ulkopuolella lähtee liikkeelle myönteisissä merkeissä ja vanhemmat ymmärtävät asettua tukemaan aikuistuvan lapsensa omakohtaista valintaa. Vasta kotoa Ouluun muuttanut  nuori nainen kertoi Kalevassa myönteisistä kokemuksistaan. Hänen kokemuksensa mukaan liikkeestä irrottautumisesta ei ole seurannut ikävyyksiä perheen ihmissuhteissa.

”Uskosta luopuminen oli kova pala”

Oulussa asuva Sari (nimi muutettu) kasvoi vanhoillislestadiolaisessa kodissa pienemmällä paikkakunnalla. Nelisen vuotta sitten tyttö aiheutti perheessä myrskyn, kun hän ilmoitti luopuvansa lestadiolaisuudesta, eli liikkeen termein kieltävänsä uskon.

– Uskon kieltäneitä ei mitenkään vainota enkä itse tiedä ketään, jolta olisi esimerkiksi mennyt välit perheeseen. Silti uskonto on iso osa elämää ja perhettä, ja sen kieltäminen vaikuttaa kaikkeen. Moni ei välttämättä uskalla lähteä, vaikka varsinaista uskoa oppeihin ei enää olisi, Sari toteaa.

– Kun olin ilmoittanut kieltäväni uskon, en vuoteen halunnut puhua siitä ollenkaan. Asia oli tosi arka, en tiedä miksi.

– En halunnut puhua ammattilaisillekaan, koska ajattelin, etteivät ne kuitenkaan ymmärrä. Oikeastaan olen alkanut käsitellä asiaa vasta Oulussa, kun olen saanut täältä paljon ex-lestadiolaisia kavereita. On helppo puhua, kun tietää, että toinen on käynyt läpi saman.

– En ollut käyttänyt alkoholia tai edes kuunnellut musiikkia ennen päätöstä, joten uskosta luopumiseni tuli kaikille yllätyksenä. Olin elänyt kuin tavallinen lestadiolaisnuori. Mietin vain asioita hiljaa päässäni, Sari kuvailee.

Tärkeimmäksi syyksi ratkaisuunsa tyttö nimeää yläasteelta löytyneen ei-lestadiolaisen kaveripiirin ja siltä tulleet vaikutteet. Lisäksi vanhoillislestadiolainen oppi alkoi yksinkertaisesti tuntua vieraalta.

– Minulle sanottiin, ettei uskoa saa ajatella liian järkiperäisesti, vaan siihen pitää säilyttää lapsekas suhtautuminen. Järkeilin sitten kuitenkin, tyttö hymähtää.

”Vain Me” -oppi ja ihmissäännöt alkoivat hakata vastaan

Eniten Saria häiritsi liikkeen opetus siitä, että vain vanhoillislestadiolaiset voivat pelastua.

– Raamatussakin sanotaan, että uskominen riittää pelastukseen. Myös TV:n ja nykymusiikin kielto tuntui älyttömältä, koska Raamatun aikaan ei ollut kumpaakaan. Tiesin, että sääntöjä on pyritty sovittamaan Raamatun pohjalta nykyaikaan, mutta ihmettelin silti, miten joku voi vain päättää, mikä on syntiä ja mikä ei.

Uskon kieltäminen ei lopulta johtanut yhteenkään välirikkoon, vaikka se oli perheelle ja joillekin ystäville aluksi vaikea paikka. Ensimmäisinä päivinä itki niin perhe kuin Sarikin. Hänen päästöstään yritettiin vieä horjuttaa Raamatun lauseilla ja rukouksilla. Lopulta äiti kuitenkin totesi, että elämän pitää jatkua.

Tytön meikkaamista katsottiin alta kulmien vielä jonkin aikaa, mutta läheiset tottuivat siihenkin.

Lestadiolaiskodin myönteiset arvot eivät katoa

– Olen myös tyytyväinen siihen, että kasvoin lestadiolaisessa kodissa. Sieltä jäi hyvät perusarvot, ja se oli lapselle turvallinen ympäristö kasvaa. Leikkikavereita ja tekemistä riitti eikä tarvinnut olla yksin, toteaa 12-lapsisessa perheessä kasvanut tyttö.

– Nykyään minulla on perheeseeni lämpimät välit. Iän ja välimatkan kasvaminen on tehnyt hyvää, nykyään ammattikoulussa Oulussa opiskeleva Sari arvelee.

Puolet vl-perheiden nuorista tekee irtioton, osa sisällä olevista elää ”kaksoiselämää”

Sari arvioi, että jopa puolet lestadiolaisnuorista tekee jossain vaiheessa irtioton herätysliikkeestä. Osa lähtee lopullisesti, osa taas rikkoo liikkeen oppeja vastaan esimerkiksi värjäämällä hiuksensa ennen kuin katuu ja palaa takaisin.

– Varsinkin Oulussa törmää myös siihen, että lestadiolaisnuori viettää jonkinlaista kaksoiselämää. Sukulaisille esitetään hyvää uskovaista ja käydään seuroissa, mutta salaa eletään niin kuin muutkin. Minusta pitäisi olla rehellinen, onko oikeasti lestadiolainen vai ei, Sari napauttaa.

Toisaalta hän ymmärtää senkin, että liikkeen jättäminen voi olla nuorelle vaikea ratkaisu.

Vanhoillislestadiolaisuudesta eroamisesta on parhaillaan valmisteilla selvitys Joensuun yliopistossa, gradu, joka tuonee lisätietoa kysymyksiin. *)

*    *    *

Uskosta luopuminen oli kova pala. Kaleva 7.3.2010.

Aiheesta lisää:

NYT-liitteessä: Miltä tuntuu luopua uskosta?

Justiina: Kaksinaismoralismi ja kaksoiselämä vl-piireissä 

Kaksijakoinen maailmankuva purkautui: minä lähdin pois

Matti H.: Yksi usko?

Nuoret jättävät vanhoillislestadiolaisuuden – suuri syntyvyys ei kasvata jäsenmäärää

Kuka ja mikä minä oikeasti olen? (Saara Tuomaala)

Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet. Kirjoittanut vuonna 2009 vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantunut mies. (Julkaistu Hakomajassa.)

Askeleet irti SRK-Lestadiolaisuudesta (Laatija Hakomaja-tiimi, pohjautuu artikkeliin How to Leave the Old Apostolic Lutheran Church)

Ari: Vapaan pudotuksen hetki

Gepardi: Herätyssaarna (1.Tess.4:21)

Uskovainen ja järki

Speedy: “Olinko hölmö -?”

*) Vanamo Kuu-Karkku: Matkalla uuteen todellisuuteen. Eroprosessi vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä ja sen merkitys henkilön spiritualiteettiin ja kokemusmaailmaan. Pro gradu -tutkielma, käytännöllinen teologia. Itä-Suomen yliopisto, 2012 (Joensuu).

5 kommenttia

Kategoria(t): eroaminen uskosta, identiteetti, irrottautuminen yhteisöstä, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, lapset, lapsuus, meikkaaminen, normit, nuoret, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, Raamattu, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, seurakuntaoppi, suurperhe, suvaitsevaisuus, tuomitseminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vapaus, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, ystävyys